Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkki Henrik Karlssonille
Yliopistoseura ja Turun yliopisto myönsivät tilaisuudessa Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin Henrik Karlssonille. Kunniamerkki myönnetään merkittävistä ansioista Turun yliopiston henkisten tai aineellisten päämäärien toteuttamisessa.
Karlsson toimi pitkään Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet -säätiön toimitusjohtajana, minkä aikana säätiö teki merkittäviä lahjoituksia Turun yliopistolle. Lahjoitusten avulla on muun muassa perustettu hoitotieteen professuuri, tuettu terveystieteiden koulutusta ja tutkimusta sekä kaksikielisen lääkärikoulutuksen käynnistämistä.
– Tunnustus herättää suurta kiitollisuutta. Jokainen tutkimukseen sijoitettu euro palaa yhteiskunnalle moninkertaisena takaisin, Karlsson toteaa.
Tunnustus jaettiin Turun yliopiston vuosijuhlassa 26.2.2026.