Lauri Innalle ja Susan Kuivalaiselle Phoenix Universitatis Turkuensis-kunniamerkki
Turun yliopisto ja Turun Suomalainen Yliopistoseura ovat myöntäneet aluejohtaja Lauri Innalle ja osastopäällikkö Susan Kuivalaiselle Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkin. Molemmat ovat Turun yliopiston alumneja ja edistäneet toiminnallaan yliopiston päämääriä.
Keskon aluejohtaja Lauri Inna on osoittanut erityistä aktiivisuutta Turun yliopiston yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle tärkeiden verkostojen avaamisessa ja aktivoimisessa. Salon kaupunginjohtajana hän toimi Turun yliopiston ja Salon kaupungin yhteistyön ohjausryhmän puheenjohtajana edistäen aktiivisesti yliopiston ja kaupungin monipuolista yhteistyötä. Keskon aluejohtajana hän on jatkanut erittäin aktiivista toimintaansa Turun yliopiston toimintaedellytysten ja tarkoitusperien edistämiseksi. Lauri Inna toimii myös Turun yliopiston neuvottelukunnan varapuheenjohtajana.
-Olen äärimmäisen kiitollinen saamastani arvokkaasta palkitsemisesta. Uskon että tämä huomionosoitus kohdistuu samalla itseäni huomattavasti merkittävämpään viiteryhmään kuten Varsinais-Suomen elinkeinoelämään ja muun muassa Turun kauppakamarin vaikutuspiiriin. Omassa arvomaailmassani yliopistolla on ainutlaatuisen tärkeä rooli suomalaisen aluetalouden sekä hyvinvoinnin kehittäjänä. Turun yliopistolla on juuri nyt kaikki mahdollisuudet kehittyä koko maakunnan kehittämisen moottoriksi. Tästä kannattaa ammentaa voimaa ja inspiraatiota tulevaisuuteen. Yhdessä olemme enemmän, Inna toteaa
Eläketurvakeskuksen osastopäällikkö Susan Kuivalainen on työssään edistänyt merkittävästi tutkimustiedon vaikutusta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kuivalainen on Turun yliopiston dosentti ja on tutkimustyössään keskittynyt muun muassa eläkeläisten asemaan ja vähimmäisturvan tason arviointiin. Hän on monipuolisesti osallistunut Turun yliopiston toimintaan asiantuntijana ja yhteistyötahona. Kuivalainen on ollut yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan neuvottelukunnan jäsen ja on osallistunut aktiivisesti tiedekunnan kehittämiseen.
-Olen saanut Turun yliopistosta erinomaisen, parhaimman mahdollisen koulutuksen Suomessa, ymmärtää ja tutkia yhteiskunnassa hyvinvointia turvaavia instituutioita ja niiden toimintaa. Tutkitun tiedon rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa on entistäkin keskeisempää, ja tässä yliopistoilla on keskeinen rooli. Olen hirvittävän tyytyväinen ja iloinen, että olen saanut tehdä työtä tämän asian edistämiseksi. Käydessäni yliopistolla minulla on aina vahva henkiseen kotiin paluun tunne, Kuivalainen kiittää.
Phoenix Universitatis Turkuensis -kunniamerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on merkittävästi ansioitunut Turun yliopiston henkisten taikka aineellisten päämäärien toteuttamisessa.