Ajatus Ararat-vuorelta – emeritusprofessori Timo Soikkanen luennoi Turun yliopiston perustamisesta
Ensimmäisen suomenkielisen yliopiston eli Turun yliopiston perustaminen vuonna 1920 liitetään usein ruotsin- ja suomenkielen väliseen kielitaisteluun. Tulkinta ei arkistolähteiden mukaan ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Turun yliopiston syntysanat on kirjoitettu aikana, jolloin Suomi kuului vielä Venäjään ja pelkona oli venäläistäminen. Suomen itsenäistyminen muutti tilanteen ja yliopiston perustaminen tapahtui aikana, jolloin kielitaistelu oli kuumimmillaan.
Poliittisen historian emeritusprofessori Timo Soikkanen valottaa Turun yliopiston perustamista ja syntyä luennollaan torstaina 15.9. klo 17.30 Naturassa, luentosali 11. Luennolla kuullaan miten Turun yliopiston syntysanojen lausujaksi usein mainittu päätoimittaja Kaarle Rantakarin vuonna 1913 tekemä matka Venäjän halki Ararat-vuorille vaikutti ratkaisevasti Turun yliopiston perustamiseen. Entä miksi Turku valikoitui uuden yliopiston sijoituspaikaksi? Uutta yliopistoa kun ajateltiin sijoitettavaksi Turun lisäksi muun muassa Jyväskylään, Ouluun ja Kuopioon. Luennolla myös tarkastellaan, miksi Turun yliopiston perustaminen ei ollut valtiovallan hanke, vaan se perustettiin keräyksellä eli kansan lahjottamilla rahoilla.
Ennen luentoa pidetään opastettu kävely, jossa tarkastellaan millaiset juuret yliopistoelämällä oli Turussa ennen Turun yliopistoa ja miten edellisvuosisatojen yliopistoelämä näkyy edelleen kaupunkikuvassa. Kierroksella kuullaan myös, miten Turun palo vuonna 1827 muutti kaupunkia ja miten se vaikutti Turun akatemiaan. Opastus lähtee Turun tuomiokirkon vierestä Akatemiataloa vastapäätä klo 16.30.
Opastuskierroksella on rajoitettu paikkamäärä ja siihen tulee ilmoittautua. Opastus sekä luento ovat maksuttomia.