Tavallinen päivä Turun yliopistossa

Aaltopahvinpaloja mittalasissa, pullakahveja kokouksissa, luento, sitsit ja lepakkohavaintoja. Yliopistolaisten arki koostuu monenlaisista osista. Jotain yhteistä kuitenkin löytyy rehtorin, koordinaattorin, opiskelijan ja tutkijan päivästä: ympärillä olevat ihmiset tekevät työn mielekkääksi ja auttavat jaksamaan.

Rehtori Kalervo Väänänen saapuu työhuoneelleen yliopiston hallintorakennukseen kahdeksalta. Hän on ollut hereillä viidestä asti ja vastannut sähköposteihin ennen töihin lähtöä. Päivä alkaa palaverilla vararehtorien kanssa. Agendalla ovat budjetti ja opiskelijavalintoihin luvassa oleva muutos. Seuraavaksi on laajan johtoryhmän kokous, jossa budjetin ja opiskelijavalinta-asian lisäksi käydään läpi yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyvää esitettä. Johtokunnan jälkeen on tilahallinnon kokous, jossa puhuttaa uuden tilapäällikön toimenkuva. Sen jälkeen rehtori pohtii yhdessä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa ympäristökeskuksen siirtoa osaksi tiedekuntaa.

Rehtori Kalervo Väänänen saapuu reppu selässä työhuoneelleen kello 8.00.

Kokousputken päättää Yliopistosäätiön hallituksen kokous Maaherran makasiinissa. Se loppuu viideltä, jonka jälkeen rehtori palaa vielä työhuoneelleen vastaamaan sähköposteihin.

– Harvoin ennen kuutta tulee lähdettyä kotiin. Usein on myös iltatilaisuuksia, Väänänen kertoo.

Väänäsen mukaan päivän ohjelma on tyypillinen tiistaipäivälle.

– Se on päivistä rutiininomaisin. Muina päivinä aikataulu on vaihtelevampaa. Huomenna menen Poriin, ja Helsingissäkin tulee käytyä vähintään kerran viikossa. Matkapäivät ovat rehtorin arjessa keskimääräistä rauhallisempia. Kalenteri on kuukausien päähän tupaten täynnä. Rehtorin sihteeri Eeva Salmisen mukaan on yllättävää, että tiukka aikataulu ei koskaan näy Väänäsessä kireytenä.

– Eivät ne asiat kiirehtimällä ja murehtimalla sen nopeammin valmistu. Välillä pitää pystyä vähän relaamaankin, Väänänen kommentoi.

Toisaalta rehtorin työssä on vaikeaa erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Väänäsen mukaan rehtorin työn hoitamista helpottaa suuresti se, että hänen lapsensa eivät ole enää pieniä. Myös ihmiset, joiden kanssa rehtori tekee yhteistyötä, tekevät työstä antoisan.

Kokouspainotteisen työpäivän aikana kuluu rehtorin mukaan suuria määriä kahvia.

– Vastaväitteet ja erilaiset näkemykset ovat hyvin perusteltuja. Työympäristössäni on suuri rikkaus, että ihmiset kertovat vapaasti ja rauhallisesti, jos ovat eri mieltä. Ennen professorina työskennellessään Väänänen paneutui aina intensiivisesti yhteen asiaan kerrallaan.

– Rehtorin työ eroaa siitä niin, että tässä on samaan aikaan käynnissä monta rinnakkaista prosessia. Omalla tavallaan se on ihan virkistävääkin siirtyä yhdestä asiasta toiseen.

Eniten Väänästä täydessä kalenterissa harmittaa se, että ei jää tarpeeksi aikaa Turun yliopiston eri yksiköissä vierailemiseen, joka on hänen mielestään kaikkein opettavaisinta. Yhdestä päivittäisestä rutiinista Väänänen pitää myös kiireen keskellä kiinni.

– Käytän päivässä noin kaksi tuntia erilaisten sanomalehtien lukemiseen.

Aistipalveluja yrityksille

FM Sari Puputin ei sovi käyttää työpaikallaan parfyymiä tai pitää tupakkataukoja, koska se voi häiritä hänen ja muiden aistilaboratoriossa työskentelevien hajuaistimuksia. Puputti tuottaa työkseen aistinvaraiseen arviointiin liittyviä palveluita elintarviketeollisuudelle.

Hän on koordinaattorina työ- ja elinkeinoministeriön ja Turun kaupungin rahoittamassa osaamiskeskusohjelmassa, joka toimii Funktionaalisten elintarvikkeidenkehittämiskeskuksessa.

Aistinvarainen arviointi tehdään eristetyssä kopissa, jotta arvioijan olisi mahdollista keskittyä olennaiseen.

– Ohjelman tavoitteena on ollut jalkauttaa yliopistolla tehtyä tutkimustyötä yrityksiin, niin että se tulisi käyttöön. Tarkoitus on muutenkin tukea pienten ja keskisuurten elintarvikeyritysten kasvua ja kansainvälistymistä, Puputti kuvailee.

Palvelutuotannon lisäksi ohjelma pyrkii muun muassa muodostamaan yrityksiä hyödyttävää verkostoa itämeren alueella.

Aistinvaraisen arvioinnin palvelut perustuvat elintarvikekemian oppiaineen ja Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen tekemään tieteelliseen tutkimukseen aistien käytöstä ruuan kokemisessa. Biokemian ja elintarvikekemian laitoksella työskentelevä dosentti Mari Sandell tiimeineen on alan johtava tutkija.

– Aistinvaraisen arvioinnin palvelut tukevat yritysten tuotekehitystä ja laadunvalvontaa. Tarjoamme kattavan palvelupaketin lähtien tuoteaihioiden ideoinnista aina valmiin tuotteen arviointiin. Aistilaboratorion käytössä on koulutettu raati, joka osaa purkaa tuotteen palasiksi ja arvioida tuotetta kaikilla aisteilla. Kuluttajatestejä tehdään kutsumalla aistilaboratorioon tavallisia kuluttajia.

Vertailukohtia. Kuinka pahvinen on pakasteporkkanoiden tuoksu verrattuna pahviin?

– Toimenkuvaamme kuuluu myös konsultointia ja koulutusta yritysten sisällä. Autamme yrityksiä kehittämään omaa aistinvaraista arviointiaan.

Puputin mukaan aistinvaraisessa arvioinnissa voi tulla asiantuntijaksi, vaikka ei olisikaan erityisen tarkkoja aisteja.

– Yleensä kun puhutaan ruuasta, puhutaan vain mausta, vaikka ruuan kokeminen perustuu kaikille viidelle aistille. Siksi tuotteessa pitää olla kohdallaan maun lisäksi haju, ulkonäkö ja koostumus.

Työ elintarvikkeiden parissa ei ole latistanut Puputin omaa suhdetta elintarvikkeisiin.

– Pikemminkin sitä osaa vaan paremmin arvostaa onnistunutta ruokaa, kun ymmärtää kiinnittää huomiota muihinkin ominaisuuksiin kuin makuun.

Puputilla ei ole tyypillistä työpäivää, mutta suurin osa ajasta menee palveluiden myymiseen, tutkimuksista sopimiseen ja niiden järjestelemiseen, tutkimustulosten analysoimiseen, asiakkaiden tapaamiseen ja tutkimustulosten raportoimiseen. Puputin työssä on myös sopivasti tieteellistä haastetta.

– Teemme paljon yhteistyötä Mari Sandellin tiimin sisällä. Keskustelemme vastaan tulleista ongelmista, joiden ratkaisut ovat usein kaikkea muuta kuin yksinkertaisia.

Yliopistoyhteisön tuorein jäsen

Ensimmäisen vuoden historianopiskelija Niklas Niemelä aloittaa päivänsä lukemalla kotonaan Ispoisissa tenttiin kirjaa Rutto ja rukous. Iltapäivällä hän suuntaa Yliopistonmäelle, koska Suomen historian peruskurssin luento alkaa kahdelta Tauno Nurmela -salissa.

Niemelä on tyytyväinen FT Jarkko Keskisen pitämään luentoon ja muutenkin ensimmäiseen syksyynsä yliopistolla.

– Eniten jännitti se, millainen porukka tulee. Oli iloinen yllätys, että meillä on niin hyvä jengi. Vanhat ja uudet opiskelijat tulevat hyvin toimeen keskenään.

Ensimmäisen vuoden historianopiskelija Niklas Niemelä saapuu Suomen historian luennolle.

Niemelä kertoo osallistuneensa kaikkeen mahdolliseen ohjelmaan, mitä historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry. on tarjonnut.

– Tällä hetkellä työn alla on reportaasi mökkiviikonlopusta ainejärjestölehteen.

Niemelä on alun perin kotoisin Hangosta. Turkuun hän muutti 16-vuotiaana lukiolaisena. Lukion jälkeen hän kävi armeijan ja oli vuoden töissä. Niemelästä tulee näillä näkymin valmistumisen jälkeen historian ja yhteiskuntaopin sekä uskonnon opettaja.

Illalla integroituminen opiskelijayhteisöön ja akateemisiin perinteisiin jatkuu iloisesti sitseillä.

Luennon jälkeen Niemelä lähtee pyörällä kotiinsa valmistautumaan iltaa varten. Ohjelmassa on ainejärjestön sitsit, jotka ovat Niemelälle ensimmäiset laatuaan.

– Sitsipaikalle pitää ehtiä ajoissa, koska pitää vielä ehtiä ostaa laulukirja.

Akateeminen yötyöläinen

Lepakkotutkija FT Veronika Laine saapuu työhuoneelleen PharmaCityyn keskipäivän jälkeen, kuten tavallista. Vastaavasti Laineen työpäivä jatkuu pitkään tyypillisen virka-jälkeen. Yöllä hän suuntaa metsään lepakkojen perään.

– Lepakot lentävät öisin, minkä takia niiden pyydystys ja havainnointi ajoittuvat yöaikaan, Laine kertoo.

Juuri vuorokausirytmi on yksi syy, miksi lepakot valikoituivat alun perin Laineen gradun aiheeksi. Lepakot lentelevät vain kesäkuusta syyskuuhun, mutta Laine työskentelee itse yömyöhään vuoden ympäri.

Laineen vastavalmistunut väitöskirja koski lepakoiden sijaan kymmenpiikkiä, mutta hän on tehnyt väitöstutkimuksen rinnalla koko ajan myös lepakkotutkimusta. Tällä hetkellä Laine on mukana muun muassa Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmassa PuTTE:ssa, johon liittyen hankitaan tietoa Suomen metsien lepakoista ja niiden elintavoista.

Viiksisiippa. Lepakoita käsitellään hellävaroen ja päästetään rengastuksen jälkeen jatkamaan elämäänsä.

Laine muistaa kesiä, jolloin hän on kulkenut metsissä lepakoiden perässä oikeastaan joka yö.

– Vaikka pitkän yötyörupeaman jälkeen touhu saattaa väliaikaisesti tympiä, juuri lepakoiden väijyminen on kuitenkin tässä työssä kaikkein parasta.

Tämä pätee myös niinä öinä, joiden aikana ei tavoiteta ainuttakaan lepakkoa.

– Kollegoista on tullut hyviä ystäviä, kun hörpitään kahvia öisessä metsässä ja turistaan. Usein samalla nähtyä muitakin eläimiä, muun muassa mäyriä ja hirviä.

Lepakkotutkija päivänvalossa. Veronika Laine tulee työhuoneelle PharmaCityyn yleensä puolilta päivin.

Joskus lepakkoretket voivat aiheuttaa suurtakin riemua,jos esimerkiksi havaitsee tai jopa saa kiinni uuden lepakkolajin, jota ei ole vielä kohdannut.

Laine näkee lepakot hienoina eläiminä. Ne kuuluvatmyös hänen vapaa-aikaansa. Laine on Lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja. Vähemmän tunnetussa lepakkoharrastuksessa on monta yhtymäkohtaa lintujen bongaamiseen.

– Järjestämme muun muassa erilaisia kursseja ja retkiä sekä lausumme asiantuntijana kaavoitusasioista. Tarkoituksemme on myös tuoda lepakoita julkisuuteen myönteisessä valossa.