Seura lahjoitti uusien jäsenten jäsenmaksun Turun yliopiston varainhankintaan

 
Rehtori Kalervo Väänänen (vas.) onnitteli seuran varapuheenjohtajaa Pekka Vallittua onnistuneesta kampanjasta.

Yliopistoseura täyttää marraskuussa sata vuotta ja juhlavuoden kunniaksi järjestettiin jäsenhankintakampanja. Alkuaikojen perinteitä kunnioittaen seura lahjoitti jokaisen toukokuun loppuun mennessä liittyneen henkilöjäsenen tai yhteisöjäsenen ensimmäisen jäsenmaksun Turun yliopiston varainhankintaan.

-  Taloudellinen tuki yliopistolle on seuran toinen tarkoitusperä pääasiallisen ja nykyään tärkeimmän tarkoituksen ollessa tukea yliopistoa aatteellisesti, toteaa seuran varapuheenjohtaja Pekka Vallittu.

Kampanjan aikana Yliopistoseuraan liittyi 118 uutta jäsentä, joista kuusi on yritystä ja yhdeksän ainaisjäsentä. Lahjoitettavaksi summaksi kertyi yhteensä 6 325 euroa. Tällä hetkellä seuralla on yhteensä 1239 jäsentä.

- Haluan seuran puolesta kiittää kaikkia uusia jäseniä jäseniä siitä, että lähditte kampanjaan näin innolla mukaan, Vallittu toteaa.

Turun Suomalainen Yliopistoseura perustettiin marraskuussa vuonna 1917 organisoimaan varojen keräystä suomalaisen yliopiston perustamiseksi Turkuun. Lahjoittajia – maanviljelijöitä, virkamiehiä, opettajia, taiteilijoita, tiedemiehiä – kertyi lopulta 22 040 ja vuonna 1920 perustettiin Turun yliopisto.

Kampanja loppui toukokuun lopussa, mutta seuraan voi liittyä edelleen jäseneksi täältä.


Seura lahjoitti summan 14.6.2017 Turun yliopistolle. Kuvassa seuran hallitukseen kuuluva Kaisa Linderborg (vas.), koordinaattori Eeva-Maria Soikkanen, Marja-Liisa Helasvuo, Pekka Vallittu, yliopiston rehtori Kalervo Väänänen ja Terhi Mäki.